Jolla 250 miljoonan dollarin Kiina-projektista: Valmista puolessa vuodessa

Manu Pitkänen

Jolla 250 miljoonan dollarin Kiina-projektista: Valmista puolessa vuodessa
Kiinan presidentin Xi Jinping vierailu Suomessa herättänyt kotimaisen median pohtimaan maiden välisiä kauppasuhteita ja niiden tiivistymistä viime vuosina. Myös ohjelmistoyhtiö Jollalla on rooli Kiinan ja Suomen välisessä kaupankäynnissä, sillä Jolla kehittää Kiinan markkinoille räätälöityä Sailfish-käyttöjärjestelmää.

Lähellä maksukyvyttömyyttä käynyt ohjelmistotalo on ottanut strategiakseen kehittää kehittyville markkinoille räätälöityjä käyttöjärjestelmiä. Tähän mennessä Jollan käyttöjärjestelmästä on kiinnostunut Kiinan ohella Venäjä ja Etelä-Afrikka.

Jollan mukaan se aikoo saada Sailfish China -projektin valmiiksi puolen vuoden kuluessa. Hanketta varten Kiinaan perustettiin erillinen konsortio, joka aikoo investoida 250 miljoonaa dollaria Sailfish-käyttöjärjestelmään perustuviin tuotteisiin. Käyttöjärjestelmän toivotaan löytävän tiensä älypuhelimiin, televisioihin, autoihin ja IoT-laitteisiin.



"Samaan aikaan, kun Kiinan presidentti vierailee Suomessa, meillä on kunnia kertoa, että Sailfish China -projekti etenee erittäin hyvin ja olemme aloittaneet toteutusvaiheen. Odotustemme mukaan Kiinalla on oma riippumaton, Sailfishiin pohjautuva mobiilikäyttöjärjestelmänsä kuuden kuukauden sisällä, sanoo Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G24 – hinta laskenut -41%

Motorola Moto G24
99 € CDON
163 € Proshop
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -26%

Motorola razr 50 Ultra
599 € DNA
780 € CDON
790 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 810 €

Google Pixel 8 – hinta laskenut -26%

Google Pixel 8
441 € CDON
499 € Elisa
577 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Moto G05 – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G05
115 € CDON
139 € Proshop
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

OSZAR »